Siirry sisältöön

Laitaoikeisto

Wikipediasta

Laitaoikeisto viittaa radikaaleihin nationalistisiin poliittisiin toimijoihin, joilla on ajatus kansan ja valtion samastamisesta sekä kokemus ulkomaalaisten aiheuttamasta uhasta tälle yhteisölle.[1][2][3] Laitaoikeisto suhtautuu kriittisesti maahanmuuttoon ja joskus myös ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillintään pyrkiviin poliittisiin toimiin.[4][2] Laitaoikeistopuolueita on jakanut esimerkiksi suhde Venäjään, Yhdysvaltoihin ja Natoon.[4]

Jako radikaaliin oikeistoon ja äärioikeistoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitaoikeisto on kattokäsite, jonka alle kuuluvat radikaalioikeisto ja äärioikeisto. Monet tutkijat pitävät käsitettä jo akateemisen tutkimuksen valtavirtana, ja myös media käyttää sitä yleisesti. Määritelmää ovat hahmotelleet muun muassa hollantilainen politiikan tutkija Cas Mudde sekä Tore Bjørgo ja Jacob Aasland Ravndal, ja suomeksi siitä on kirjoittanut esimerkiksi Tommi Kotonen.[3][1][4]

Radikaalioikeistoksi kutsutaan reformistista suuntausta, jossa hyväksytään asteittaiset uudistukset. Radikaalioikeisto toimii demokratian pelisääntöjen mukaan ja hylkää väkivaltaiset keinot.[1][4] Radikaalioikeisto pitää vihollisenaan eliittiä, mikä tekee siitä populistisen suuntauksen.[1]

Äärioikeisto sen sijaan hylkää pluralistisen ja liberaalin demokraattisen järjestelmän, ja näkee väkivallan joissain tilanteissa mahdollisena tai oikeutettuna toimintakeinona.[1] Äärioikeisto ei voi olla populistinen, koska populismi on luonteeltaan demokraattista.[3]

Maissaan suosittuja eurooppalaisia laitaoikeistolaisia puolueita tammikuussa 2024 olivat Yleisradion ja Politicon mukaan esimerkiksi Perussuomalaiset (Suomi), Ruotsidemokraatit (Ruotsi), Vaihtoehto Saksalle (Saksa), Hollannin vapauspuolue (Alankomaat), Vlaams Belang (Belgia), Kansallinen liittouma (Ranska), Italian veljet (Italia), Vox (Espanja), Chega (Portugali), Itävallan vapauspuolue (Itävalta), Viron konservatiivinen kansanpuolue (Viro), Kansallinen liittouma (Latvia), Laki ja oikeus (Puola), Fidesz (Unkari), ANO 2011 (Tšekki), Romanialaisten yhtenäisyyden liitto (Romania) ja Herätys (Bulgaria).[2][5] Euroopan unionissa laitaoikeistolaiset puolueet kuuluvat Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään, Euroopan patriootit -ryhmään ja Suvereenien kansakuntien Eurooppa -ryhmään.[6]

Eurooppalaiset laitaoikeistopuolueet ovat yleensä populistista radikaalioikeistoa. Joissain niistä voi kuitenkin olla äärioikeistolaiseksi luokiteltuja siipiä, kuten Vaihtoehto Saksalle -puolueessa, tai ne voivat joskus tehdä yhteistyötä äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa, kuten italialainen Pohjoisen liitto.[3] Eräs tunnettu äärioikeistolainen liike on Italiassa alkunsa saanut fasismi.[1]

Laitaoikeiston suosio on noussut 2020-luvun alussa, ja laitaoikeistolaiset puolueet ovat voittaneet parlamenttivaalit useassa Euroopan maassa. Tämän seurauksena muut puolueet ovat alkaneet joissain maissa tehdä niiden kanssa yhteistyötä, eivätkä enää pidä niitä liian radikaaleina.[2] Muutamassa Euroopan maassa laitaoikeisto on hallituksessa, mutta useassa maassa vasemmisto ja keskusta-oikeisto kieltäytyvät kuitenkin edelleen tekemästä yhteistyötä laitaoikeiston kanssa, kuten Saksassa.[5]

  1. 1 2 3 4 5 6 Kotonen, Tommi: Äärioikeisto ja sen määritelmät Politiikasta. 5.5.2023. Viitattu 29.8.2023.
  2. 1 2 3 4 Leonard Wilhelmus: Laitaoikeiston hetki 26.1.2024. Yle. Viitattu 11.4.2024.
  3. 1 2 3 4 Andrea L. P. Pirro: Far right: The significance of an umbrella concept Nations and Nationalism: Journal of the Association for the Study of Ethnicity and Nationalism. 27.6.2022. Wiley Online Library. Viitattu 30.10.2025.
  4. 1 2 3 4 Kaarlo Somerto: Jakautunut laitaoikeisto marssii kohti eurovaalivoittoa The Ulkopolitist. 26.2.2024. Viitattu 11.4.2024.
  5. 1 2 Hannele Muilu: Laitaoikeisto on matkalla voittoon Hollannin vaaleissa – mutta tällä kertaa asiaa hallitukseen ei ole 29.10.2025. Yle. Viitattu 31.10.2025.
  6. ↑ Hannele Muilu: Analyysi: Laitaoikeisto ajoi komission puheenjohtajan harvinaiseen luottamus­äänestykseen 7.7.2025. Yle. Viitattu 31.10.2025.